Loishäädöt

Sisä- ja ulkoloiset lemmikin riesana

Lemmikeillä esiintyy melko yleisesti sisä- ja ulkoloisia.

Tavallisimpia sisäloisia ovat suolinkaiset, hakamadot sekä leveä heisimato. Suolinkaiset aiheuttavat oireita yleensä pentukoirilla. Oireina voivat olla huono karva, pömppö vatsa, hidas painonkehitys sekä ripuli tai ummetus. Monet suolinkaistartunnat ovat oireettomia. Aikuisilla koirilla suolinkaiset eivät yleensä aiheuta ongelmia.

Leveä heisimato eli lapamato tarttuu raakojen kalojen välityksellä, Kissoilla tavallinen Taenia taeniformis taas tarttuu pikkujyrsijöiden välityksellä. Muita kissoilla ja koirilla esiintyviä sisäloisia ovat mm. kokkidit ja giardiat.

Heisimatoihin eivät yleensä tehoa kaikkein kapeakirjoisimmat matolääkkeet, Kysy neuvoa Taikatassun tai apteekin henkilökunnalta oikean matolääkkeen valintaan.

Ekinokokkoosi on myös erään heisimatotyypin aiheuttama sairaus, joka voi tarttua ihmisiin. Tätä tautia pyritään Suomessa vastustamaan voimakkain toimenpitein. Eviran sivuilta on luettavissa voimassa olevat säädökset koskien koirien tuontia ulkomailta.

Ulkoloisista tavallisimpia ovat täit ja väiveet. Näistä molemmat aiheuttavat kutinaa ja tarttuvat helposti eläimestä toiseen. Täiden häätäminen saattaa olla haastavaa, saat ohjeet täiden häätöön Taikatassusta. Koirien ja kissojen kirput eivät Suomessa ole merkittävä ongelma,  mutta sen sijaan lintukirput ja siilikirput saattavat hypätä ulkoa lemmikin kyytiin ja myös purra ihmistä. Ne eivät kuitenkaan jää asumaan lemmikeihin vaan ovat satunnaisia vierailijoita.

Punkit ovat riesana aina kun maan lämpötila nousee 5-7 asteeseen, eli jopa helmi-maaliskuulta vuoden loppuun asti. Punkit levittävät useita punkkivälitteisiä tauteja, lisäksi punkit kulkeutuvat eläinten mukana sisätiloihin ja voivat hypätä näin myös ihmiseen.

Punkkien vastustamiseen on olemassa lääkkeellisiä punkkipantoja, valeluliuoksia sekä tabletteja. Näitä saat tarvittaessa Taikatassusta.

Punkkivalmistetta valitessa kannattaa ottaa huomioon, että osa valmisteista on punkkeja karkoittavia ja tappavia, osa vain punkkeja tappavia. Punkkeja tappavat valmisteet edellyttävät, että punkki kiinnittyy eläimeen ja imee verta. Tämän jälkeen punkki kuolee n. vuorokauden kuluessa ja tippuu joko itsekseen tai on irroitettavissa.

Ulkoileville kissoille on olemassa yhdistelmävalmiste, joka tehoaa punkkeihin, suolinkaisiin ja heisimatoihin.

Tässä vielä linkki joka opastaa sopivan ulkoloislääkkeen valintaan.

Kuvituskuva

Ajankohtaisia valmisteita

Kuvituskuva
Broadline
Valeluliuos kissoille

Kissojen heisimato-, sukkulamato- ja ulkoloissekatartuntojen hoitoon tai ennaltaehkäisyyn. Eläinlääkevalmiste on tarkoitettu yksinomaan näiden kolmen tartunnan samanaikaiseen hoitoon.

Linkki valmisteyhteenvetoon


Kuvituskuva
NexGard
Punkkeja vastaan koirille

Koiran puutiaistartuntojen hoito (Dermacentor reticulatus, Ixodes ricinus, Rhipicephalus sanguineus). Yksi hoitokerta tappaa puutiaiset enimmillään yhden kuukauden ajaksi.

Linkki valmisteyhteenvetoon


Kuvituskuva
Seresto
Punkkipanta kissoille ja koirille

Valmisteella on kahdeksan kuukautta kestävä akarisidinen (puutiaisia tappava) (Ixodes ricinus, Rhipicephalus sanguineus, Dermacentor reticulatus) vaikutus sekä puutiaisia karkottava (puremista ehkäisevä) (Ixodes ricinus, Rhipicephalus sanguineus) vaikutus. Valmiste tehoaa toukkiin, nymfeihin ja aikuisiin puutiaisiin.

Linkki valmisteyhteenvetoon


Kuvituskuva
Bayvantic
Valeluliuos koirille

Valmisteella on neljä viikkoa kestävä puutiaisia tappava sekä karkoittava vaikutus Rhipicephalus
sanguineus ja Ixodes ricinus -puutiaisia vastaan. Valmisteen teho Dermacentor reticulatus -puutiaisia
vastaan kestää kolme viikkoa.

Linkki valmisteyhteenvetoon


Back to top